Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK


DREAMSILK

-Silkkinen unelma
Bombix Moren Amazing Amelia on minun ensimmäinen silkkini. Amy on Tiina Salon Moonscape´s kennelin ensimmäinen kasvatti, vaikka onkin rekisteröity Irma Leinon Bombix Moren kennelnimelle. Tästä kesästä 2001 alkoi elämässäni uusi ajanjakso, joka on tuonut tullessaan ihanien koirien lisäksi myös monta uutta rakasta ystävää. 
Kaikki aikaisemmat koirani olivat olleet saksanpaimenkoiria ja hyppäys näinkin erilaiseen rotuun hämmästytti monia. Mielestäni kuitenkin silkistä voi sanoa sen olevan suuren koiran pienissä kansissa. Kaiken tuon kiiltävän karvan alta paljastuu rohkea, palvelustahtoinen ja välillä melko jääräpäinenkin pikku terrieri. Moni onkin silkistä näyttelyiden lisäksi löytänyt oivan harrastuskaverin itselleen niin agilityyn, tokoon kuin muuhunkin. Näyttelyt on meidän ykkös lajimme, joskin leikkimielellä myös kokeilemme muitakin. Nyt kasvamassa oleva sukupolvi Lilly ja Madde ovat oikein innokkaita makupalan perässä jo hieman tokoilemaan. 
Nyt syntynyt ensimmäinen Dreamsilk pentue on jo kuudes pentueeni, joskin edelliset olen rekisteröinyt Moonscape´s ja Bombix Moren nimelle. Onneksi ystäväni ovat lainanneet kennelnimiään ja auttaneet muutenkin valtavasti kaikissa käytännön järjestelyissä. Kiitos Tiina, Irma ja Jutta! 
Tavoitteeni on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, terveitä, hyvä luonteisia ja kuitenkin terrierin perusluonteen omaavia silkkejä. Rotu on hyvin lapsiystävällinen ja näin ollen erittäin sopiva perhekoira. Vaikkei meillä omia lapsia ole, naapurin tyttöjen melkein päivittäinen vierailu totuttaa pennut jo hyvissä ajoin lasten kanssa toimimiseen. 
Asumme Jyväskylän lähellä Palokassa, omakotitalossa metsän laidalla. Isosta tontista on suuri ala aidattu koiria varten. Sisällä koirat saavat päivät olla vapaasti, mutta yön aikuiset viettävät omassa huoneessaan ja pennut emon seurassa omassaan, joskin kolme ensimmäistä viikkoa nukkuvat makuuhuoneessamme. 
Perheeseemme kuuluvat silkkien lisäksi kaksi talon vahtia Reetu ja Roope. Tämä kaksikko huolehtii hyvin turvamiehen virkaa niin silkeille kuin muutenkin. Lauman pomo on kuitenkin silkkimamma Amelia, joka laittaa hyvinkin melkein kymmenen kertaa kookkaammat kaverit aisoihin. 



    

©2018 Kennel Dreamsilk - suntuubi.com